Bertha Pauligin katu 1, 00990 Helsinki, Finland
KAMPANJATARJOUS: Ensimmäisen täyden kuun vuokra veloituksetta, kun vuokrasopimus allekirjoitetaan viimeistään joulukuun aikana. Kampanjasopimuksen ensimmäinen irtisanomisajankohta on 11 kk vuokrasopimuksen alkamisesta. Kampanjat koskevat vain uusia sopimuksia. Mikäli vuokralainen irtisanoo kampanjasopimuksen ennen ensimmäistä irtisanomispäivää, tulee maksettavaksi 1 kuukauden vuokraa vastaava sopimussakko. Kampanjoita ei voi yhdistää toisiinsa tai muihin tarjouksiin, mahdollisuus vuokrata myös ilman kampanjaa.
UUDISKOHDE As Oy Helsingin Bertha Pauligin katu 1 valmistui upealle paikalle Helsingin Aurinkolahteen. Kohde sijaitsee ihanteellisesti meren ja metron välimaastossa ja alue tarjoaakin asujalleen kaiken tarvittavan aina päivittäistavarakaupoista ravintoloihin ja ulkoilumaastoihin. Lähistöltä löytyy useita liikuntapaikkoja, kuten uimahalli, golfkenttä ja kuntosali. Tehokkaat liikenneyhteydet sekä muut peruspalvelut, kuten terveyskeskus, koulu ja päiväkoti helpottavat arkea.
Kahdeksankerroksinen yhtiö koostuu 50 asunnosta ja 2 liiketilasta, joista toinen on yhdistetty yläpuoliseen asuntoon. Kaikki rakennuksen kodit on suunniteltu toimiviksi kaupunkikodeiksi. Vaalean sävyisissä asunnoissa on laminaattilattia ja pesuhuoneessa laatoitus. Pesuhuoneessa on myös sähköinen mukavuuslattialämmitys ja tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Keittiön varusteluun kuuluvat astianpesukone, kalusteuuni, induktioliesi, sekä jääkaappipakastinyhdistelmä. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke, terassi tai ranskalainen parveke, ikkunoissa sälekaihtimet.
Asukkaiden yhteiskäytössä olevia tiloja ovat viihtyisä saunaosasto, kerhotila, talopesula, kuivaushuone, irtaimisto- ja lastenvaunuvarasto, sekä ulkoiluvälinevarasto. Pysäköintioikeus korttelin yhteiseen autohalliin on vuokrattavissa erikseen hintaan 87€/kk.
Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, irtisanomisaika 1 kk. Vakuus 350 €, huoneistokohtainen vesiennakkomaksu, joka tasataan kulutuksen mukaan. Vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen ja sitoutuu ottamaan laajan kotivakuutuksen. Laaja tupakointikielto, tupakointi kielletty asuintiloissa, parvekkeella ja piha-alueella. Lemmikit sallittu. Vuokraan sisältyy 50M internetyhteys. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tutustu tarkemmin vuokranantajaan osoitteessa i.
CAMPAIGN OFFER: First full month rent free of charge, when the lease agreement is signed during December. The campaign agreement can be terminated after 11 months from the start of the lease. If the campaign lease agreement is terminated earlier, a penalty equal to 1 month's rent will be charged. The campaigns only
NEW PROPERTY As Oy Helsinki Bertha Pauligin katu 1 was completed on in a stunning location in Aurinkolahti, Helsinki. Property is located between the sea and the metro and the area offers its residents everything they need, from grocery stores to restaurants and outdoor areas. There are several sports facilities nearby, including a swimming pool, golf course and gym. Efficient transport connections and other basic services such as a health care center, school and kindergarten make everyday life easier.
The eight floor property consists of 50 apartments and 2 commercial spaces, one of which is connected to the apartment above. All homes in the building are designed as functional urban homes. The apartments have laminate flooring in light tones and tiled bathrooms. The washroom also has electric comfort underfloor heating and space for a washing machine and tumble dryer. The kitchen is equipped with a dishwasher, an oven, an induction hob and a fridge-freezer combination. All apartments have a glazed balcony, terrace or French balcony and windows with blinds.
The shared facilities includes a comfortable sauna, a club room, laundry, drying room, storage room and pram storage, as well as a storage room for outdoor equipment. Parking in the block's shared garage can be rented separately for 87/€month.
The rental agreement is valid until further notice. The deposit is €350 and there is a water prepayment per apartment that will be adjusted based on usage. The tenant is responsible for arranging their own electricity contract and committed to taking out comprehensive home insurance. There is a broad smoking ban, and smoking is prohibited in living spaces, balconies, and yard areas. Pets are allowed. The rent includes a 50M internet connection. The right to make changes is reserved.
Learn more about the landlord at i.
Property type: Apartment
City: Helsinki
Bedrooms: 3
Area: 55 m2
Price: 1240 €
Deposit: 350 €
Available from: 2025-01-03
Pets allowed: Yes
Furnished: Yes
Garage: Yes
Elevator: Yes
Balcony: Yes
Terrace: Yes
Swimming pool: Yes
Washing machine: Yes
Dish washer: Yes
Price per m²: 22 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Properties for rent in Helsinki | 1059 | 1614 |
Helsinki apartments for rent | 1047 | 1553 |
3 bedroom apartment for rent in Helsinki | 1344 | 277 |
Helsinki cheap apartment rentals near me | 1047 | 1553 |
Apartment for rent in Helsinki pet friendly | 994 | 423 |
Helsinki apartments with balcony for rent | 1055 | 851 |
Apartment with swimming pool Helsinki | 1249 | 22 |