Haukantie 8, 04320 Tuusula, Finland
Vuokrattavana tilava kaksio rauhallisesta taloyhtiöstä Tuusulan Riihikalliosta! Tämä asunto on läpitalon huoneisto, joten luonnonvaloa tulee sisään kahdesta eri suunnasta. Kaikki huoneet ovat avaria ja näin ollen helppoja sisustettavia. Asunnon lattiat ovat laminaattia ja seinät maalipinnoin. Oma lasitettu parveke lisää asumisviihtyvyyttä. Huoneistossa on hyvin säilytystilaa kaappien ja vaatehuoneen ansiosta. Keittiön varustukseen kuuluu liesiuuni, astianpesukone, jääkaappi sekä pakastin. Kylpyhuoneessa on liitännät pyykinpesukoneelle. Taloyhtiö sijaitsee kulkuyhteyksien kannalta ihanteellisessa paikassa, sillä Tuusulanväylä kulkee aivan lähistöltä ja sitä pitkin matka taittuu esimerkiksi Helsingin keskustaan puolessa tunnissa. Julkisilla pääsee helposti melkein kotiovelta Tikkurilaan. Alueelta löytyy parikin lähikauppaa (Alepa ja Lidl) ja Tuusulan keskustan palvelut ovat helposti saavutettavissa. Taloyhtiön kellarikerroksessa sijaitsee sauna, pyörävarasto, kuivaushuone sekä huoneistokohtaiset irtaimistovarastot. Taloyhtiön piha-alue on vehreä ja hyvin hoidettu, joten siinä kelpaa viettää aikaa. Autopaikat isännöitsijän kautta. – Vuokra 790€/kk
– Vakuus 790€
– Vesiennakkomaksu 22€/kk/hlö
– Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen ja ottaa kotivakuutuksen. Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana – ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta. Vuokralainen voi irtisanoutua aikaisemminkin maksamalla 1 kk:n vuokran suuruisen irtisanomiskorvauksen vuokranantajalle. Asunto vapautuu vuokrattavaksi 1.6. alkaen, joten kysy näyttöä tai lisätietoja enni. tai . Jos olet kiinnostunut vuokraamaan asunnon, täytä hakemus osoitteessa
Property type: Apartment
City: Tuusula
Bedrooms: 2
Bathrooms: 1
Area: 59 m2
Price: 790 €
Available from: 2025-06-01
Garage: Yes
Elevator: Yes
Balcony: Yes
Washing machine: Yes
Dish washer: Yes
Price per m²: 13 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Renting in Tuusula | 852 | 683 |
Long term apartments for rent Tuusula | 851 | 644 |
Tuusula 2 bedroom apartment for rent | 806 | 326 |
Cheap apartment in Tuusula | 851 | 644 |
Tuusula apartments with balcony for rent | 860 | 426 |