Kyyhkysmäki 14, 02650 Espoo, Finland
KAMPANJATARJOUS! Ensimmäisen täyden kuukauden vuokra veloituksetta! Lisäksi saat 100€/kk alennuksen vuokrasta ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta. Kampanjan ehdot: vuokrasopimuksen alkamispäivä tulee olla viimeistään Etu voimassa vain uusille asukkaille, ja koskee vain kampanja-aikana vapaina olevia asuntoja. Kampanjasopimuksen ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on 11kk sopimuksen aloituksesta.
Asunto Oy Espoon Kyyhkysmäki 14 sijaitsee rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä Lintuvaarassa. Lähistöltä löytyy monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia: niin uimahalli, maauimala kuin Leppävaaran urheilupuistokin. Parin kilometrin päässä sijaitsee myös kauppakeskus Sello, joten alueelta löytyvät kattavat palvelut. Lähikauppa on kävelymatkan päässä, samoin koulut ja päiväkodit. Alueella on kattavat liikenneyhteydet.
Vuonna 1993 rakennetusta talosta löytyy kaksioita ja kolmioita, kooltaan 45,5-79 neliötä. Jokaisessa asunnossa on oma parveke sekä sauna. Hissi löytyy talon korkeimmasta osasta A-rapusta. Pihamaalta löytyy perheen pienimmille myös leikkipaikka. Mikäli asunnossa ei ole valmiina tiskikonetta, se voidaan asentaa asuntoon edellyttäen, että sille on paikka ja liitännät valmiina.
Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, vakuus yhden kuukauden vuokra suuruinen. Telian internetyhteys perusnopeudella sisältyy vuokraan, ei erillistä vesimaksua.
Lemmikit sallittu, Tupakointi huoneiston sisätiloissa ja yleisissä tiloissa on kielletty. Vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen sekä sitoutuu ottamaan kotivakuutuksen. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
CAMPAIGN! You will get first month free and 100€ discount for every next sixth months if you start your contract latest on 31th of December. The campaign is only valid for new residents, and only applies to apartments which are available during the campaign period. The first possible termination date of the campaign contract is 11 months from the start of the contract.
Asunto Oy Espoo Kyyhkysmäki 14 is in a quiet and green environment in Lintuvaara. There are a variety of recreational opportunities nearby: a swimming hall, an inland swimming pool, and the Leppävaara sports park. The Sello shopping center is also located a couple of kilometres away, so you can find comprehensive services in the area. The local store is within walking distance, as are schools and kindergartens. The area has comprehensive transport connections. The house is built in 1993 and has two-bedrooms and three-bedrooms, 45.5-79 square meters in size. Each apartment has its own balcony and sauna. The elevator can be found in the A staircase. In the yard, there is also a playground for the youngest members of the family. If there is no dishwasher in the apartment, it can be installed in the apartment if there is a place for it and the connections are ready. The rental agreement is valid until further notice, the deposit is equal to one month's rent. Telia internet connection at basic speed is included in the rent, no separate water fee. Pets are allowed, smoking is prohibited inside the apartment and in common areas. The tenant signs the electricity contract himself and undertakes to take out home insurance.
Property type: Apartment
City: Espoo
Bedrooms: 2
Bathrooms: 1
Area: 45 m2
Price: 877 €
Deposit: 877 €
Available from: 2024-08-18
Pets allowed: Yes
Elevator: Yes
Balcony: Yes
Swimming pool: Yes
Price per m²: 19 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Rent a property Espoo | 939 | 973 |
Apartment for rent Espoo | 926 | 900 |
2 bed room apartment for rent Espoo | 870 | 393 |
Cheap apartment for rent Espoo | 926 | 900 |
Pet friendly apartment for rent Espoo | 953 | 253 |
Espoo apartments with balcony for rent | 932 | 644 |
Apartment with swimming pool Espoo | 1014 | 12 |