Henttaan puistokatu, 02250 Espoo, Finland
1,399 € / month
Tämä ensimmäisen kerroksen, maantasalla sijaitseva Lumo-koti hurmaa avaruudellaan. Hulppea kolmen metrin huonekorkeus ja vaaleat materiaalivalinnat luovat valoisan ja tilavan tuntuisen kokonaisuuden. Kesäaikaan koti jatkuu lasitetulle terassille ja omalle pihalle, jonne pääsee rakentamaan oman kesäparatiisinsa. Piha aukeaa etelään ja onkin täydellinen auringon palvojalle. Keittiön kaapistot ovat valkoiset ja työtasona harmaa laminaattitaso. Sama tyylikäs värimaailma toistuu kylpyhuoneen laatoituksessa. Kodissa on modernit ja nykyaikaiset kodinkoneet, varustukseen kuuluu muun muassa induktiotaso ja astianpesukone. Lattioissa on tammensävyinen laminaatti. Asunto jää talon keskelle ja sijainti onkin kulkemisen kannalta erittäin helppo. Esimerkiksi rattaiden kanssa pääset suoraan yhteispihan kautta sisälle. Näkymät kodista ovatkin molempiin suuntiin, sekä taloyhtiöiden yhteispihalle että talon omalle piha-alueelle. Koti sijaitsee viihtyisällä ja rauhallisella Suurpellon alueella. Suurpelto on 2010-luvulla Matinkylän läheisyyteen rakentunut uusi asuinalue. Alueelta löytyvät niin uudet päiväkodit ja koulut, kuin myös kauppa, kuntosali ja leikkipuistot. Alue sijoittuu aivan Kehä II varteen, joten liikenneyhteydet ovat nopeat ja vaivattomat. Niittykummun metroasemalle hurautat linja-autolla kymmenessä minuutissa. Vuokraa tämäkin koti verkkokaupastamme!
Property type
apartment
Rooms
4
Size
80 m²
Price
1,399 €
Rental period
Unlimited
Henttaan puistokatu, 02250 Espoo, Finland
Loading map
Verified by Findallrentals
Last active: 1 day ago
Related listing in Espoo